Blönduós (Blönduósbær)
Blönduós (ääntämys islanniksi ) on kaupunki ja entinen kunta Pohjois-Islannissa. Vuonna 2018 sen asukasluku oli 895 henkeä. Kuten monet Islannin kaupungit ja kylät, Blönduósin asutus muodostui vasta 1800-luvun lopulla. Kaupunki sijaitsee Hringvegurin varrella Blanda-jäätikköjoen suulla. Hrúteylle, pienelle saarelle ja joen ympäröimälle luonnonsuojelualueelle pääsee kävelytieltä suoraan Hringvegurin tuntumasta.
Suurin osa Blönduósin teollisuudesta ja elinkeinoista liittyy joko maatalouteen tai matkailuun. Viime vuosina kaupunki on tullut tunnetuksi tekstiileistään. Blönduósissa sijaitsee villapesula, Islannin ainoa tekstiilimuseo Heimilisiðnaðarsafnið sekä residenssiohjelman kansainvälisille tekstiilitaiteilijoille ja tutkijoille tarjoava Islannin tekstiilikeskus.

Kartta - Blönduós (Blönduósbær)
Kartta
Maa (alue) - Islanti
Islannin lippu |
Islannissa on aktiivista vulkaanista toimintaa: geysireitä, kuumia lähteitä ja toistuvia tulivuorenpurkauksia. Luonto on karu ja omaleimainen. Golfvirta pitää ilmaston leutona ympäri vuoden.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
ISK | Islannin kruunu (Icelandic króna) | kr | 0 |
ISO | Kieli |
---|---|
EN | Englannin kieli (English language) |
IS | Islannin kieli (Icelandic language) |
NO | Norjan kieli (Norwegian language) |
SV | Ruotsin kieli (Swedish language) |
DE | Saksan kieli (German language) |
DA | Tanskan kieli (Danish language) |